Cxense Display

Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito

kuva5

Minusta tuli puutarhuri salakavalasti. Äitini pakotti minut kotona asuessani katsomaan milloin mitäkin pehkoa. Sitten 13 vuotta takaperin tulimme ostaneeksi vanhan puutalon, jonka pihassa kasvoi omenapuita. Bling! Muokkasimme heti pihan meille sopivaksi, aluksi pienten lasten ehdoilla, mutta oma lehmä luonnollisesti ojassa: paljon aidattua puupatiota, jotta lika ei kantaudu sisälle ja penskat pysyvät omassa pihassa. Trampoliinin ruosteinen natina kuuluu edelleen kesään yhtä erottamattomasti kuin kärpäsen surina.

kuva1  kuva2  kuva3

Puutarhassa minua viehättää eniten se, miltä siellä näyttää. En muista puolienkaan kasvien nimiä, latinalaisista nimistä nyt puhumattakaan. Rikkakasvit sopivat puutarhaan siinä missä muutkin. Monien inhoama elämänlanka on yksi suosikeistani, sitä ei pysty hoitamalla tappamaan. Elämänlanka on loistava kasvi vähän varjoisaan paikkaan, jota et välttämättä muista aina edes kastella. Villikko talttuu kun sen ohjaa kasvamaan tukea pitkin. Olen siirtänyt kukkapenkkeihin hyvällä omallatunnolla myös sinistä kissankelloa ja valkoista vuohenkelloa.

kuva4  kuva5  kuva6

Rikkaruohosiirännäisten lisäksi toinen kiva tapa hankkia kasveja puutarhaan on saada niitä ystäviltä. Kaupasta ostetut kukat tulevat ja menevät, mutta ystävien penkistä huolella siirretyt muistan aina. Jotenkin niihin vain tulee henkilökohtaisempi suhde heti alusta. Kun katson upeasti rehottavaa humalaporttia, muistan Kaisan kertomuksen yli sata vuotta vanhasta humalajuurakosta heidän mökiltään. Tai suurta ihastusta herättäneet Kirsi W:n Hollannista anoppinsa pihasta siemenenä tuomat salkoruusut. Naapurin Lailan kanssa meillä on YYA-sopimus: minä harvennan joka kevät hänen vuorenkilpipenkkinsä ja vastalahjaksi saan suuren määrän noita ikivihreitä kasveja ja kotkasiipeä, jotka kasvavat kokemukseni mukaan jopa kivituhkassa. Aivan loistavia kasveja molemmat!

kuva7  kuva8  kuva9

Sisustussuunnittelija kun olen niin kaikenlaista kamaa kertyy myös puutarhaan. Antiikkiakin on, kyllä vaan! Muinaiset lantakärryt näes toimivat tätä nykyä vaihtelevien kukka-asetelmien tyyssijana. Talomme vanhat ikkunat odottavat pääsyä osaksi kaunista kasvihuonetta, tiedättehän sen mallin, jossa kivijalkana on ihanasti kulahtaneet tiilet ja kukkasten väreihin sointuva torkkupeitto on huolettomasti heitettynä korituolilla. Sitä odotellessa pidän ikkunoita aidalla koristeena, muistuttamassa vireillä olevasta unelmasta. Lasten koulussa askartelemat metalli- ja puutyöt on myös kätevää hyödyntää puutarhassa. Puutarhatontuilla sen sijaan on ikuinen porttikielto puutarhaamme.

kuva10  kuva11  kuva12

kuva13  kuva14  kuva15

Silmänilon lisäksi puutarha voisi tuottaa myös satoa. Nimenomaan voisi. Olen yrittänyt kasvattaa mansikoita (linnut söivät), salaattia (en tiennyt, että salaattikin kukkii) sekä jättikurpitsoita (ei tullut edes pieniä). Raparperit sentään saadaan omasta puutarhasta. Ongelmana saattaa olla lannoitus, tai oikeastaan sen puute. Jotenkin aika aina rientää niin nopsaan, että kun hamuilen kevätlannoitepussia, käsillä pitäisi ollakin jo syyslanta. Jotenkin vain tuntuu tärkeältä laittaa kaikki suosituksissa säädetty maahan, vaikkakin pari kuukautta myöhässä. Mutta en minä aivan toivoton tapaus ole, sillä kasvaahan meillä oikea viiniköynnös ja tuottaa jopa satoa joka syksy!

kuva16  kuva17  kuva18

Puutarhani suosikkeja ovat kuunliljat (helppohoitoisia, ihanat lehdet), pionit (lomareissulle ei voi lähteä niiden kukinta-aikaan), kultapallot (keräävät loppukesästä perhosia mutta myös ampiaisia) ja tarha-alpi (laiskan puutarhurin varma kukkija). Ruusuista pidän myös, mutta ne ovat harmillisen heikkoja kestämään talvea.

kuva19  kuva20  kuva21

Kiitos äiti-kulta siellä jossain tähtien takana, että opetit minut rakastamaan luonnon kauneutta, kasvun ihmettä ja puutarhanhoitoa.