Cxense Display

Valoa kansalle, joka puutarhassa vaeltaa

huotari-valoa-01

Loppukesän iltojen hämäryys alkaa syksyä kohti mentäessä yhä aiemmin ja aiemmin. Ei tarvitse olla kovinkaan hämärää kun pienikin lepattava tulen liekki lyhdyssä loistaa kutsuvasti. Helppo ja edullinen tapa loihtia tunnelmaa.

Juuri syksy on ilmeisesti lyhtyjen myyjille sesonkiaikaa. Itse olen jostain syystä ihastunut kaikenlaisiin kiemuroihin… mitä enemmän, sen parempi. Metalliset lyhdyt tuntuvat turvallisemmilta ja sitä paitsi ne kestävät paremmin säänarmoilla. Kukapa niitä jaksaisi olla jatkuvasti siirtelemässä sateelta suojaan ja hyvin ovat lumen alla talvehtineet.

    

Värikkäät ja varsinkaan vilkkuvat jouluvalot eivät mielestäni sovi joulun lumiseen tunnelmaan. Syksykesällä sen sijaan värivalot näyttävät hauskoilta kesän viimeisten kukkien seurana. Loka-marraskuussa värivalot tuovat piristystä ankeisiin sadepäiviin. Näin on hyvä lohduttautua kun valot tuppaavat jäämään paikoilleen kuukausiksi puutarhajuhlien jälkeen.

Ikkunoista en ole poistanut jouluvalokransseja enää pariin vuoteen. Totesin, että juhannuksesta on kuitenkin enää vain puolivuotta jouluun, joten on ihan turhaa työtä vekslata niitä edestakaisin. Eivätkä ne nyt niin kamalasti edes erotu ikkunalla.

  

Pimenevässä illassa jopa television kelmeä valo näyttää ulkoa katsottuna kodikkaalta. Jaahas, näkyy isäntä siellä rentoutuvan vaakatasossa kalsarisillaan. Onneksi sälekaihtimet on keksitty.

  

Mikäpä sen kodikkaampaa kuin takassa loimuava tuli! Kuulostaa helpolta, mutta tosiasiassa v-käyrä saattaa nousta melko korkealle ennen rentouttavaa H-hetkeä. Liian tuoreet polttopuut eivät meinaa syttyä, vaikka sunnuntain Hesari ja viikon maitopurkit ovat jo muuttuneet isoksi tuhkakasaksi. Puoli purkillista sytytyspaloja on palanut ja sammunut, vaikka ne oli aseteltu strategisesti tärkeisiin paikkoihin. Savu tunkee luukun raoista ja värjää valkoisen uuninrinnuksen tumman harmaaksi. En halua miettiä mitä muuta se mahdollisesti värjää. Kaupanpäälliseksi kodissa leijuu vieno savusaunan tuoksu vielä seuraavana päivänäkin. Mutta mitäpä ihminen ei tekisi, jotta saisi hetken istua tulen ääressä, tuijottaa liekkejä ja tuntea tulen lämmön poskillaan.

Valoa syksyynne!