Ideoita pieneen keittiöön

riitta-tammikuu-stage-11

Tammikuu toi meille kauan toivotun lumen ja sen myötä myös valoisuuden. Aurinkokin jaksaa taas paistaa meille hieman pidempään. On ihanaa nauttia lisääntyneestä valon määrästä. Loppuvuoden juhlat ovat takana, ja on aika odottaa tulevaa kevättä.

Myös Liilan idealava sai talvisen tuulahduksen, kun kokosimme sinne pienen keittiönurkkauksen. Vaaleutta, valoa, raikkautta ja paljon erilaisia ideoita.

Keittiö on usein se paikka, jossa vietetään paljon aikaa. Siellä vaihdetaan päivän tärkeimmät kuulumiset ja suunnitellaan tulevaa. Tämä ideakeittiömme voisi hyvin olla osa pientä yksiötä tai se voisi toimia vaikka mökkikeittiönä.

riitta-tammikuu-stage-01  riitta-tammikuu-stage-02

Keittiö ei välttämättä ole enää eristetty huone, joka pitää sisällään peruskeittiötoiminnot- ja kalusteet. Se on tila, joka halutaan sisustaa samaan tyylin kuin muu koti vaikkakin se pitää sisällään erilaisia kodinkoneita. Uudisrakennuksien pohjaratkaisuissa onkin tällä hetkellä yleistä, että keittiö ja olohuone sulautuvat kauniisti isoksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Monesti pelkkä saareke toimii jakajana, jos edes sekään. Keittiön toiminnot voivat olla vaikka vain yhdellä seinällä ja viereisen ruokapöydän myötä siirrytään sulavasti olohuoneen kalusteisiin. Näin kokkaaja saa seurusteltua olohuoneessa oleskelevien kanssa. Sosiaalisempaa elämää.

Tabletit ja läppärit ovat tulleet keittokirjojen tilalle. Reseptit ja ohjeet ovat nyt verkossa ja tilaa vievät keittokirjat ovat ainakin osittain poistumassa keittiöistä. Samalla kun kokeilemme netistä löytynyttä uutta reseptiä, voimme seurata suosikkiohjelmaamme. Voimme surffata nopeasti legendaaristen isoäidin lihapullien tai trendikkäiden superfood-vihersmoothien teko-ohjeita. Kätevää vai mitä?

riitta-tammikuu-stage-03  riitta-tammikuu-stage-04

Lundian hyllystöt toimivat Liilan ideakeittiön runkona. Lundian monikäyttöisyydelle ei ole rajoja, ne sopivat joka huoneeseen. Muunneltavuus ja kestävyys ovat Lundian vahvuudet. Ollaanko menossa siihen että muuton yhteydessä keittiö viedään mukana kuten muutkin kalusteet? Näin tehdään jo joissakin maissa ja samaan suuntaan ollaan varmaan menossa myös Suomessa. Ainakaan Lundian moneksi taipuvaa ja kätevää hyllyratkaisua ei kyllä voi jättää vanhaan asuntoon. Tämä pakataan luonnollisesti muuttokuormaan mukaan.

riitta-tammikuu-stage-05  riitta-tammikuu-stage-06

Välillä on lupa leikkiä, varsinkin keittiössä. Lastenhuoneelta tilattavissa olevan tapetin klassiset vinoneliöt muistuttavat meitä iloisuudesta ja leikkisyydestä, eikö vain? Tämä ajaton harlekiinikuvio ei vanhene koskaan. Vaikka ulkona on vielä talvi, tuo keittiömme vihreys väkisinkin mieleen kevään ja kesän. Hempeän vihreä on yksi tämän kevään uusista trendiväreistä. Myös muut pehmeät pastellinsävyt ovat ”in” niin sisutuksessa kuin muodissakin. Kevään väreistä saat lukea tulevissa Liilan blogikirjoituksissa.

riitta-tammikuu-stage-07  riitta-tammikuu-stage-08

Tämän kevään puun sävy sisustuksessa on puolestaan vaalea tammi. Skagerakin hyllykköportaat soveltuvat niin eteiseen, makuuhuoneeseen, olohuoneeseen kuin keittiöönkin. Niihin on saatavissa käteviä hyllytasoja omien tarpeiden mukaan.

Oletko laskenut montaa eri puumateriaalia näet kodissasi yhdessä huoneessa? Jos haluat rauhoittaa kotisi sisustuksen kirjavuutta, suositeltavaa on valita ainoastaan yksi puumateriaali, joka toistuu kalusteissa ja pinnoissa parketin lisäksi samassa tilassa.

Puunsävy muuttuu ajan saatossa. Puulajista riippuen se saattaa esim. kellastua, punertua tai väri saattaa syventyä. Nykyään puisten huonekalujen pinnat käsitellään tehokkaammin, jotta sävyjen muuttuminen olisi mahdollisimman vähäistä. Tummuneet puupinnat on myös mahdollista käsitellä vaaleammiksi kehittyneiden lakkojen, vahojen, öljyjen ja petsien avulla. Puupintoihin tarkoitettujen em. käsittelyaineet voidaan sävyttää halutunlaiseksi. Kaiva ihmeessä vanha Lundiasi esiin ja vaikka maalaa se nykyiseen sisutukseen sopivaksi. Legendat kannattaa herättää henkiin. Me sisustussuunnittelijat neuvomme, miten saat vanhentuneet puupintasi taas raikkaaksi.

riitta-tammikuu-stage-09  riitta-tammikuu-stage-10

Lastenhuoneen Happy Lights-kattovalaisimista on koottu komea kolmen valaisimen rypäs. Tiesitkö muuten miten nämä suuret Happy Lights- valaisimet kootaan?

Vepsäläisellä myynnissä oleva suuri valkoinen Normann Copenhagenin Hello-lattiavalaisin on upea katseenvangitsija. Se on kuin liian suuri koiranpentu suurissa tassuissa, näyttävä ja hellyttävä samanaikaisesti.

Nauttikaamme ensin pulkka- ja kelkkamäen riemusta. Nostalginen kelkka löytyy Boknäsilta ja luomu lampaantalja Mattokympiltä. Talja on tämän hetken lämmittävin joka kodin hitti. Sananmukaisesti.

Tammikuun idealavan somistus on valon raikkautta pullollaan. Vai mitä olet mieltä?

riitta-tammikuu-stage-11  riitta-tammikuu-stage-12

Teksti: Riitta Bergman ja Riia Lankinen
Kuvat: Kuvio / Anders Portman